Tiedän, että siitä on kauan kun olen viimeksi kirjoitellut mitään.. elämässäni on tapahtunut niin paljon, että pelkästään sen kirjoittaminen ylös on tuntunut ylitsepääsemättömän vaikealta.
Tosiaan, numero kakkosen voi unohtaa.. Hän oli luonani yötä, eikä sen jälkeen ole mitään kuulunut. Haluaisin kyllä unohtaa hänet, mutta miksi se on niin vaikeata? Kaikki edelliset numerot ovat kadonneet ja uusia on tullut tilalle. Kuitenkin olen huomannut etten tosiaan ole valmis suhteeseen.
Viime kerralla kun sanoin miehelle (joka asuu toisella paikkakunnalla, ajaa hienolla autolla ja omistaa oman kämpän) etten ole valmis mihinkään vakaavaan niin mitä siitä sain. Koko ihmisestä ei ole sen kummemmin enää kuulunut.. Sanon häntä numero 5:ksi, koska vaikken ole valmis suhteeseen, minulla on ikävä häntä.
Baarista onnistuin lähtemään yhtämatkaa paikkakuntani yhden komeimman jätkän kanssa kotiini. Noh jotain kyllä tapahtui, mutta voin sanoa, että hänellä on käynyt tuuri, että on komea. Taisi jopa olla hirvein yöni ikinä! Ja se on jo aika paljon.. Nykyään hän ei moikkaile minulle, tai edes katso minuun päin jos tulee vastaan.Miten joku kehtaa! Tosiaan silloin, olin harrastanut ensimmäisen yhden yön juttuni.
Olin tutustunut moneen jätkään ihan vain parin kuukauden sisällä. Tässä tulee numero 6. jota kylläkin pidän vain kaverina, tai ainakin osittain. Mitä bileissä tapahtui, sitä en paljoa muista. Mutta jotain pientä pussailua taisi olla. Eikä ollut edes ainoa tapaus!
Joka tapauksessa, noiden bileiden jälkeen olin antanut numero kutoselle jotain toivoa. Toivoa, että voisimme olla jotain enemmän.. Siispä aloin tapani mukaisesti hengailemaan tämän jätkän kanssa, koska jostain syystä nautin miesten huomiosta todella paljon. Ja heti kun kiinnostusta tulee esiin, niin leikittelen näiden miesten tunteilla antamalla ymmärtää jotain.. Siispä puolitoista kuukautta bileistä myöhemmin numero kutonen myöntää olevansa ihastunut minuun.. Vakuutan hänelle kuitenkin, että voi olla parempi jos pysymme ystävinä. En tosiaan ole vieläkään valmis mihinkään. Hän myönsi sen olevan ok, mutta tiesin ettei se ole. Tästä syystä en ole nähnyt häntä enää niin paljoa kuin aikaisemmin... hän ei pyydä minua luokseen katsomaan leffaa tai pelaamaan, ei pyydä kahville tai ajelemaan..
Mikseivät miehet kestä kaveruutta? Eivätkö he voi salaa mielessään toivoa, että jos joskus nainen muuttaisikin mieltään? Kai se vain on helpompi ottaa samantien etäisyyttä ja unohtaa koko juttu, sillä eihän siitä olisi koskaan tullutkaan mitään. Mutta mitä olisin voinut tehdä? Sanoa, että pitää katsoa mihin tämä kaikki johtaa? Enkö silloin olisi antanut väärää informaatiota ja samalla turhaa toivoa? Kun sanon etten ole valmis suhteeseen, se ei tarkoita sitä, että toisen voi unohtaa tosta noin vain. Haluan vain jatkaa samanllailla kuin ennenkin, enkä vain istua kotona kaikki illat odottamassa, että joku haluaisi puhua minulle.
Viime kerrastani alkaa olla jo kaksi ja puoli kuukautta. Kauan joutuu vielä odottamaan? Miehiä olisi kyllä, mutten tosiaan ole valmis sotkemaan ystävyys suhteita. En vain voi ymmärtää miten helposti miehet voivatkaan pyyhkiä minut elämästään. Enkö koskaan ollutkaan niin tärkeä?
