1.5.2012
Olipahan taas vappu.. Kaikki meni hyvin niin kauan kunnes numero 2 tuli baariin.. Kyllä, haikailen edelleen hänen peräänsä, vaikka koko jutun lopusta on jo varmasti yli puoli vuotta. Tyhmänä tyttönä halusin mennä juttelemaan hänelle. Ongelmana oli se, että hän ei tosiaan halunnut puhua minulle. Miksei? Yritin kovasti, kunnes lopulta pöydässä sanoi minulle monta kertaa, että mene pois. Jokainen sana oli kuin veitsellä olisi lyöty suoraan sydämeen uudestaan ja uudestaan.. Ja tämä sydän alkoi vuotaa, siispä kyyneleet tulivat silmiini. En kestänyt enää, joten lähdin itku kurkussa kävelemään kotiin päin.
Kaveritkaan eivät saaneet oloani paremmaksi ja laittelivat viestiä, että onko kaikki ok.. Mikään ei ollut ok! Minut oli torjuttu. Ja vielä mies, keneen olin rakastunut. Alussa hänessä oli haastetta mutta taitaakin olla mahdoton tehtävä! En ymmärrä mikä hänessä on ja miksi edelleen haluan hänet. Miehiä riittäisi jonoksi asti, mutta tämä ei ole kiinnostunut. Ainakaan enää. Ärsyttää kun en osaa olla vahvempi. Samantien kun hän torjuu minut, lähden itkien kotiin. Mikä ei ole oikein? Aika vahva humalatila sen kyllä teki. Selvinpäin olisin sanonut hänelle suoraan mitä ajattelen, ja mennyt takaisin ystävieni luokse.
Noh, mikä on tehty on tehty. En tosiaan halua enää puhua hänelle. Tai siis haluan, mutta en mene. Ja jos hän joskus yrittää minua, en anna mahdollisuutta. Kuka haluaisi roikkua yhdessä ihmisessä niin kauan? Puoli vuotta on jo liikaa ajatuksia hänestä. Mitä sitten aion tehdä? Nostan pään ylös, lopetan turhan itkun, ja lähden eteenpäin. Numero 2 on vihdoin kuopattu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti